Vinttikoirakisojen nykytilanne ja suosio eri maissa

Vinttikoirakisat nykypäivänä

Nykypäivän vinttikoirakisat eroavat paljonkin historiassa järjestetyistä. Nykyään vinttikoirakisoja koskevat tarkat säädökset ja myös vedonlyönti vinttikoirakisoista on säänneltyä. Kaupallisia vinttikoirakisoja järjestetään vain kahdeksassa maassa, mutta tämän lisäksi vinttikoirakisoja pidetään ainakin 21 muussa maassa. Niiden suosio ei vain ole vielä tarpeeksi suurta, jotta kisoista voitaisiin tehdä kaupallisia. Joissain maissa, esimerkiksi Suomessa, suosio tuskin tulee koskaan sille tasolle nousemaankaan. Alla on esiteltynä vinttikoirakisailun käytäntöjä maissa, joissa vinttikoirakisoja järjestetään kaupallisina kisoina.

Australia

Australiassa vinttikoirakisoihin liittyy tarkkoja säännöksiä vinttikoirien hyvinvoinnista ja elinoloista. Jokaisella Australian osavaltiolla ja alueella on oma kisoja valvova viranomaisensa. Ennen kuin vinttikoiria päästetään kisaamaan, kisaradalla oleva lääkäri tarkistaa koirat aina muun muassa aliravitsemuksen ja loisten varalta. Huonosti hoidetut koirat eivät siis pääse kisaamaan ollenkaan. Australiassa on myös perustettu monia järjestöjä, jotka auttavat etsimään koteja entisille kisoissa mukana olleille vinttikoirille. Vuoden 2016 heinäkuussa vinttikoirakisat pyrittiin kieltämään New South Walesin osavaltiossa kokonaan, mutta lopulta tämä kielto päädyttiin perumaan vuoden 2016 lopussa. Vinttikoirakisoille asetettiin kuitenkin useita uusia ehtoja.

Uusi-Seelanti

Uudessa-Seelannissa vinttikoirakisat ovat myös kohtalaisen suosittuja. Vuosittain kisoja varten teetetään jopa 700 pentua, ja tämän lisäksi Australian puolelta tuodaan 200-300 koiraa. Lisäksi eläkkeelle jää vuosittain jopa yli 200 kisannutta vinttikoiraa.

Irlanti

Vinttikoirakisat ovat todella suosittuja Irlannissa. Iso-Britanniankin kisaavista vinttikoirista suurin osa, jopa 90 %, tulee irlantilaisilta kasvattajilta. Irlannissa on yhteensä 18 vinttikoirarataa, joista kaksi sijaitsee Iso-Britanniaan kuuluvassa Pohjois-Irlannissa. Suurinta osaa vinttikoiraradoista valvoo Bord na gCon eli englanniksi Irish Greyhound Board. Irlannissa suurimmalla osalla vinttikoiraradoista on ravintoloita sekä vedonlyöntikoju. Vetoa voi useimmiten lyödä sekä paikan päällä että muualta käsin joko fyysisen vedonlyöntitoimiston kautta tai netissä. Suurin osa suomalaistenkin suosimilla vedonlyöntisivuilla tarjolla olevista vinttikoirakisoista on joko Irlannissa tai Iso-Britanniassa järjestettyjä. Toisinaan tarjolla saattaa olla myös esimerkiksi Australian tai Yhdysvaltojen kisoja.

Iso-Britannia

Myös Iso-Britanniassa vinttikoirakisat ovat todella suosittuja. Esimerkiksi vuonna 2007 vinttikoirakisoihin osallistui jopa yli 3.2 miljoonaa ihmistä. Iso-Britanniassa on tällä hetkellä yhteensä 23 rekisteröityä vinttikoirarataa. Ratoja on tosin ollut paljon enemmänkin. Säännösteltyjä ratoja on ollut yhteensä 143 kappaletta ja yksityisiä ratoja taas 256 kappaletta. Vinttikoirakisojen suosio on ollut suuressa laskussa siitä lähtien, kun vedonlyöntitoimistot avattiin vuonna 1961. Ennen tätä kun vinttikoirakisoista pystyi lyömään vetoa vain suoraan radalla, mutta nykyään vedonlyönti onnistuu fyysisissä toimistoissa tai netissä. Tarjolla on tämän myötä myös entistä laajempi valikoima lajeja, joista lyödä vetoa.

Yhdysvallat

Yhdysvalloissa vinttikoirakisoja säännöstellään valtion laajuisten lakien avulla. Näiden lakien noudattamista valvotaan tarkkaan, ja lisäksi joillain osavaltioilla on omia lakejaan valtion lakien lisäksi. Amerikassa kisaavia vinttikoiria pidetään yleensä kenneleissä, jossa niillä on jokaisella oma laatikkonsa. Laatikot ovat melko pieniä, mutta koirat pääsevät ulkoilemaan yleensä 4-6 kertaa päivässä 30-90 minuuttia kerrallaan. Viime vuosina moni osavaltio Yhdysvalloissa on tuonut voimaan uusia lakeja, joilla pyritään parantamaan kisaavien vinttikoirien oloja. Jotkut osavaltioista ovat kieltäneet vinttikoirakisat jopa kokonaan, ja vinttikoirakisat ovatkin tällä hetkellä laittomia 40 osavaltiossa. Vinttikoirakisoja järjestetään kuitenkin aktiivisesti esimerkiksi Texasissa, Alabamassa, Arkansasissa, Floridassa ja West Virginiassa. Vinttikoirakisojen suosio on kuitenkin ollut laskussa myös Yhdysvalloissa. Esimerkiksi vuosien 2001 ja 2011 välillä vinttikoirakisojen vedonlyöntiin käytetty summa laski jopa 67 %. Saattaa siis olla, että vinttikoirakisat päättyvät lopulta suosion laskun vuoksi ilman erillisiä kieltoja.

Lajin kohtaama kritiikki

Vinttikoirakisat ovat jo vuosikymmenten ajan olleet kiistelty laji. Varsinkin erilaiset eläinsuojelujärjestöt ovat suhtautuneet vinttikoirakisoihin melko negatiivisesti, ja olleet sitä mieltä, että alalla koiria kohdellaan julmasti. Vinttikoirakisojen on myös sanottu rikkovan muun muassa eläinsuojelulakia. Kaupallisia vinttikoirakisoja on myös kritisoitu muun muassa ylijalostuksesta ja loukkaantumisten peittelystä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tämä kritiikki on tuottanut tulosta, sillä kisaavien vinttikoirien olojen parantamiseksi on asetettu lakeja. Suomessa vinttikoirakisat eivä ole kaupallisia, ja niihin ei liity aivan samankaltaisia ongelmia kuin joissain muissa maissa.