Suomessa harrastetaan paljon erilaisia koiraurheilulajeja. Omaa koiraa on mahdollista käyttää koiranäyttelyissä tai osallistua erilaisiin taitolajikilpailuihin. Kaikkein suosituin koiraharrastus Suomessa on näyttelyihin osallistuminen. Tämän lisäksi koirat kilpailevat erilaisissa taitolajeissa, joista agility on yksi Suomen suosituimmista. Kyseessä on esteratakilpailu, jossa koiran tulee selvittää erilaisia tehtäviä. Lisäksi koirien kanssa kilpaillaan vesipelastus- ja tottelevaisuuskilpailuissa.
Koirajuoksukilpailut
Eräs suosittu koiraharrastus on erilaiset juoksukilpailut, joita järjestetään usein jollekin tietylle koirarodulle. Kuitenkin sellaisiakin kilpailuja järjestetään, joihin voivat osallistua kaikki koirat rodusta riippumatta, joten omistitpa millaisen koiran tahansa, sinun on mahdollista päästä kilpailemaan sen kanssa jossain nopeuslajissa.
Valjakkokoirille on olemassa useita erilaisia kilpailuja, joissa kilpaillaan nopeudesta. Näihin kilpailuihin osallistuminen sekä niihin harjoittelu voivat toimia valmennusväylänä valjakkokoirien koulutusta varten. Esimerkiksi canicross on kehitetty valjakkokoirien treenaamista varten kesäkuukausina, jolloin valjakoita ei ajeta. Valjakkokoiria valmennetaan myös yksinomaan näitä kilpailuja silmällä pitäen ja nykyään kilpailuihin voi osallistua minkä tahansa rotuisia koiria, muitakin kuin perinteisiä valjakkokoiria.
Vinttikoirille tarkoitetut juoksukilpailut
Suomessa erittäin suosittuja juoksukilpailuja ovat vinttikoirakisat, jotka on tarkoitettu vain tiettyyn roturyhmään kuuluville korille. Näitä ovat vinttikoirien roturyhmään 10 kuuluvat koirat, sekä osa koirista, jotka kuuluvat rotuluokkaan 5: pystykorvat ja alkukantaiset koirat. Vuodesta 2007 lähtien koirien juoksukilpailuja on valvottu Suomen Kennelliiton antidopingsääntöjen avulla.
Ratajuoksu
Tässä koiraurheilumuodossa vinttikoirat juoksevat kilpaa radalla. Ne lähtevät liikkeelle lähtökopeista ja ne seuraavat radalla liikkuvaa viehettä, joka on yleensä valmistettu kankaasta tai karvasta. Eri rodut juoksevat kilpailussa eri pituista matkaa, joista pisin on 480 metriä. Tässä lajissa koirat voivat juosta jopa 80 kilometrin tuntinopeudella. Ratajuoksukilpailuja on järjestetty Suomessa jo usean vuosikymmenen ajan. Kisoja on vuosittain noin 25 kappaletta ja ne järjestetään viidellä radalla, jotka sijaitsevat Helsingissä, Turussa, Tampereella, Oulussa ja Hyvinkäällä.
Maastojuoksu
Maastojuoksussa vinttikoirat juoksevat kilpaa yleensä nurmikentälle tai pellolle tehdyllä radalla. Myös tässä kilpailussa koirat seuraavat viehettä. Erona ratajuoksuun maastojuoksukilpailussa voittaja ei ratkea pelkästään nopeuden perusteella. Tässä lajissa tuomarit arvioivat osallistuvia koiria nopeuden lisäksi innokkuuden, älykkyyden, ketteryyden ja kestävyyden perusteella.