Mitä toko ja rally-toko ovat?

Toko tarkoittaa tottelevaisuuskoetta ja se on oma koiraurheilulajinsa, eikä tarkoita samaa asiaa kuin tavallinen jokaiselle koiralle annettava tottelevaisuuskoulutus. Tokossa tuomari arvioi sitä, kuinka hyvin koira hallitsee sille opetetut liikkeet, sekä koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä. Artikkeli perehdyttää lukijan tokon saloihin.

Tokossa arvioitavat liikkeet

Toko vaatii koiralta sille opetettujen liikkeiden hallintaa sekä saumatonta yhteistyötä ohjaajan kanssa. Tottelevaisuuskokeessa voidaan arvioida esimerkiksi seuraavia liikkeitä:

  • Paikallaan makaaminen
  • Seuraaminen kytkettynä
  • Seuraaminen taluttimetta
  • Maahanmeno seuraamisen yhteydessä
  • Luoksetulo
  • Seisominen seuraamisen yhteydessä
  • Estehyppy
  • Kokonaisvaikutus
  • Luoksepäästävyys

Kuka tokoa voi harrastaa?

Toko sopii kaiken kokoisille ja rotuisille koirille. Se on loistava harrastus mille tahansa koiralle ja sen omistajalle, sillä se sekä opettaa omistajaa käsittelemään koiraa, että myös vahvistaa omistajan ja koiran välistä yhteistyötä. Tottelevaisuuskoulutusta järjestetään ympäri Suomen, ja siihen voivat yleensä osallistua kaikki rokotetut yli 4 kuukauden ikäiset koirat.

Kokeeseen osallistumisen kriteerit ovat hieman erilaiset. Kokeeseen voivat osallistua vain yli 10 kuukauden ikäiset koirat, jotka on rokotettu ja tunnistusmerkitty Suomen Kennelliiton määräysten mukaisesti. Erikoisvoittajaluokkaan sen sijaan saavat osallistua vain yli 15 kuukauden ikäiset koirat.

Tokon kilpailuluokat

Tottelevaisuuskokeeseen osallistuvat koirat jaetaan neljään eri luokkaan, jotka ovat: alokas, avoin, voittaja ja erikoisvoittaja. Luokasta seuraavaan voi siirtyä, kun koira on saanut vähintään yhden 1. tuloksen. Seuraavaan luokkaan on pakko siirtyä viimeistään sen jälkeen, kun koira on saanut vähintään kolme 1. tulosta. Kaikissa muissa luokissa on käytössä kansalliset säännöt, mutta erikoisvoittajaluokassa käytetään kansainvälisiä tottelevaisuuskoeasääntöjä. Luokasta toiseen siirtyessä liikkeet vaikeutuvat asteittain ja osa liikkeistä korvataan uusilla.

Entä mitä on rally-toko?

Rally-toko on laji, johon on yhdistetty tokon lisäksi agilitya ja koiratanssia. Kyseessä on vielä melkoisen tuore laji, sillä rally-toko kehitettiin 2000-luvun alussa Yhdysvalloissa, ja se virallistettiin Suomessa vasta vuonna 2014. Tavallisesta tokosta poiketen rally-tokossa tärkeintä on iloinen yhteistyö, eikä niinkään se, kuinka hyvin koira liikkeet hallitsee.

Rally-tokokisat järjestetään kisan tuomarin suunnittelemalla radalla, jossa koiran tulee suorittaa erilaisia liikkeitä radalle asetettujen tehtäväkylttien määräämässä järjestyksessä. Liikkeet voivat sisältää esimerkiksi seisomista, istumista, maahan menoa ja seuraamista. Radalla saattaa myös olla jonkinlaisia esteitä tai erilaisia houkutuksia, joiden ohi koiran tulee kulkea. Koiran kehuminen on sallittua koko suorituksen ajan. Oikeastaan se on jopa toivottavaa. Koiraa saa myös ohjata erilaisin suullisin käskyin ja käsimerkein. Tavalliseen tokoon verrattuna rally-tokon säännöt ovat siis hieman rennommat, ja ideana onkin, että rally-toko olisi iloista yhdessä tekemistä koiralle ja omistajalle.

Radalla on yhteensä 10-20 kylttiä, jotka on sijoitettu 3-5 metrin välein. Kylttien esittämien liikkeiden vaativuus kasvaa, kun koira siirtyy tasoluokasta toiseen. Tasoluokkia on rally-tokossa tavallisen tokon tapaan neljä, mutta ne on nimetty eri tavoin. Rally-tokon tasoluokat ovat: alokas, avoin, voittaja ja mestari.

Kisan alussa koiralla on 100 pistettä. Pisteitä vähennetään, mikäli koira esimerkiksi suorittaa liikkeen väärin, talutin kiristyy, koira on haluton tai hidas tai nuuskuttelee ympäriinsä. Pisteet vähenevät myös siitä, jos omistaja komentaa koiraa liian kovasti. Suoritus hyväksytään, jos pisteitä jää vähennysten jälkeen yli 70. Tasoluokasta toiseen voi siirtyä vähintään kolmen hyväksytyn suorituksen jälkeen.

Kuka rally-tokoa voi harrastaa?

Rally-tokoon voivat tavallisen tokon tapaan osallistua minkä tahansa rotuiset koirat. Rally-tokossa ei myöskään ole ikään tai kokoon liittyviä rajoituksia. Koko laji on oikeastaan kehitetty tavallisia koiranomistajia varten. Sen sijaan, että tässä lajissa kilpailtaisiin ryppyotsaisen vakavasti, tavoitteena on saada aikaan hyvin koulutettuja koiria. Rally-tokon alokasluokan kisat ovat helppoja, jotta kuka tahansa koiranomistaja uskaltaisi lähteä kokeilemaan lajia. Haastetta kaipaavien onneksi ylemmät luokat sopivat kuitenkin jo hyvin tavoitteellisillekin kouluttajille.

Jos uskallus ei riitä heti kursseille lähtemiseen, rally-tokoa on todella helppoa harjoitella kotonakin. Suomen rally-tokoyhdistyksen sivuilta voi tulostaa erilaisia radoilla käytettäviä kylttejä. Näiden avulla kuka tahansa voi tehdä radan vaikka omalle kotipihalleen ja harjoitella rally-tokoa alkuun siellä. Toki parhaiten lajin säännöt ja oikeat suoritustavat omaksuu osallistumalla rally-tokokurssille.